etusivu
asema
Jch
Kuvagalleria
Ilmoitukset
Yhteystiedot
reuna
asema
reuna





Jukka Terästö

27.03.2013

MIESKAKSIKKO AUTOVARKAISSA

Jukka Terästö

Keskiviikkona 27.3.2013 tuli aamukuuden aikaan ilmoitus ulosajosta Etelä-Lahdessa. Hetkeä myöhemmin selvisi, että ulosajettu uudehko henkilöauto oli anastettu aiemmin yöllä Lahdesta.

Ajoneuvolla liikkeellä ollut kolmekymppinen mieskaksikko yritti ottaa käyttöönsä onnettomuuspaikalle tulleen sivullisen ajoneuvon siinä kuitenkaan onnistumatta. Miehet poistuivat paikalta, mutta yrittivät hetkeä myöhemmin murtautua lähistöllä olleen omakotitalon autotalliin. Poliisipartio nappasi miehet juuri ennen kuin he onnistuivat yrityksessään.

Miehet olivat huumaavien aineiden vaikutuksen alaisia ja toisen hallusta löytyi teräase sekä paljon murtovälineitä. Lisäksi miesten hallusta oli useita autonavaimia. Juttua tutkitaan moottorikulkuneuvon käyttövarkautena, törkeänä rattijuopumuksena, ryöstön yrityksenä, varkauden yrityksenä, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamisena, huumausaineen käyttörikoksena ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitona.

Miehet ovat kiinniotettuina Lahden pääpoliisiasemalla.