etusivu
asema
Jch
Kuvagalleria
Ilmoitukset
Yhteystiedot
reuna
asema
reuna





Jukka Terästö

28.06.2013

FENTANYYLI TAPPOI?

Jukka Terästö

Päijät-Hämeen poliisi varoittaa Lahdessa tarjolla olevasta Fentanyyli-laastareista, joiden todennäköiseen yliannostukseen on kuollut Lahdessa viimeisen viikon aikana kaksi henkilöä. Ensimmäinen uhri, vuonna 1981 syntynyt lahtelainen mies menehtyi 19.6.2013. Jälkimmäinen uhri, vuonna 1986 syntynyt lahtelainen nainen menehtyi 26. kesäkuuta.

Molemmat uhrit käyttivät Fentanyyliä suonensisäisesti. On epäiltävissä, että he olivat uuttaneet Fentanyyli-laastareita ja sen jälkeen piikittäneet suonensisäisesti saadun uutteen. Ensimmäinen on uhri oli mennyt elottomaksi lähes välittömästi piikityksen jälkeen ja elvytyksestä huolimatta hän menehtyi.

Poliisi korostaa, että Fentanyyli on tarkoitettu ainoastaan lääkärin ohjeistuksen mukaiseen käyttöön ja sen käyttö päihtymistarkoitukseen on erittäin hengenvaarallista. Poliisin tietoon on tullut, että kadulla on ajatellaan määrätyn lääkevalmisteen olevan niin sanottua vasta-ainetta Fentanyylille ja mahdollisissa yliannostustilanteissa tuo vasta-aine estäisi kuoleman. Terveydenhuoltoviranomaisilta saadun tiedon mukaan tuo kadulla vasta-aineena tunnetu lääke ei anna toivottua suojaa yliannostukseen. Yllä mainittun 1981 syntyneen miehen seurassa olleet henkilöt olivat antaneet yliannostuksen uhrille tuota vasta-aineeksi ajattelemaansa ainetta - vasta-aine ei vaikuttanut toivotulla tavalla  - uhri menehtyi.

Poliisin tietoon on myös tullut, että Fentanyyli-laastareita on uutettu nesteeseen ja tuota valmiiksi uutettua nestettä olisi tarjolla päihdekäyttöön. Luonnollisesti tuollaisen nesteen käyttäminen aiheuttaa käyttäjälleen erittäin konkreettisen hengenvaaran.