etusivu
asema
Jch
Kuvagalleria
Ilmoitukset
Yhteystiedot
reuna
asema
reuna





Jukka Terästö

15.10.2013

HENKIRIKOS KAAVILLA

Jukka Terästö

Pohjois-Savon poliisilla on tutkittavana henkirikos, joka tapahtui Kaavilla maanantaina 14.10.2013 aamuyöstä.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin maanantai aamuna Kaavilla rivitalon pihalla makaavasta huonokuntoisesta miehestä. Sairaankuljetushenkilöstö sekä paikalle tullut poliisi yritti puhuttaa maassa maannutta miestä, mutta hän ei kyennyt enää vastaamaan mitään. Mies kuljetettiin ambulanssilla KYS:aan, missä hän pian menehtyi. Uhri on kaavilainen noin 50-vuotias mies, jolla oli ulkoisen väkivallan aiheuttamia vammoja.

Poliisi otti eilisen päivän ja illan aikana kiinni kolme miestä, joiden osuutta tapahtumaan tutkitaan. Heidät kaikki on pidätetty. Poliisi jatkaa miesten kuulusteluja ja rikosta tutkitaan tappona. Teko on tapahtunut löytöpaikan vieressä olevassa asunnossa, mistä uhri on siirretty ulos. Epäillyt olivat poistuneet tapahtumapaikalta, mutta poliisi on tavoittanut henkilöt, jotka asunnossa ovat teon aikaan olleet.