etusivu
asema
Jch
Kuvagalleria
Ilmoitukset
Yhteystiedot
reuna
asema
reuna





Jukka Terästö

31.03.2014

HUUMELIIGA JÄI KIINNI

Jukka Terästö

Itä-Suomen poliisi tutki loppukesästä 2013 lähtien laajaa huumausainerikoskokonaisuutta, jonka esitutkinta on saatu valmiiksi ja rikoskokonaisuus on siirtynyt syyteharkintaan. Esitutkinnassa on selvitetty vuoden 2013 aikana harjoitettua metamfetamiinin maahantuontia Virosta pääasiassa Kuopion seudulla tapahtunutta edelleen levitystä varten. Rikoskokonaisuudessa epäillään maahantuodun Suomeen kaikkiaan kolme kiloa metamfetamiinia, josta poliisi on marraskuussa Helsingissä tehtyjen kiinniottojen yhteydessä takavarikoinut viimeisimmän kilon maahantuontierän.

Aiemmin maahantuotujen kahden metamfetamiinikilon epäillään päätyneen myyntiin pääasiassa Kuopion seudulle. Esitutkinnan perusteella myyntiin päätyneitä vahvuudeltaan voimakkaita metamfetamiinieriä on vielä ennen myyntiin saattamista jatkettu huomattavassa määrin. Myyntiin päätyneiden huumeiden arvo esitutkinnassa selvitetyillä jälleenmyyntihinnoilla on ollut ainakin n. 80 000 - 100 000 euroa.

Rikoskokonaisuudessa on yli 20 epäiltyä, joita on kattavasti koko huumausaineiden maahantuonti- ja levitysketjusta. Epäiltyjä on aina Viron huumausaineiden toimituspäästä kuopiolaisiin huumausaineiden edelleen levittäjiin saakka. Esitutkinnan aikana on ollut vangittuna 12 epäiltyä, joista kuusi on edelleen vangittuna.

Esitutkinnassa on myös selvitetty pääasiassa kuopiolaisista henkilöistä muodostuvan Team 13 -nimeä kantavan rikollisryhmän osuutta rikollisessa toiminnassa. Pohjois-Savon käräjäoikeus on aiemmin 11.7.2013 antamassaan mm. väkivaltarikoksia ja törkeää huumausainerikosta koskevassa vailla lainvoimaa olevassa tuomiossa katsonut Team 13 -ryhmän lain tarkoittamaksi järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi. Tässä nyt syyttäjälle siirtyneessä esitutkinnassa on kertynyt lisää näyttöä mainitun ryhmän toiminnasta ja esitutkinnassa useita henkilöitä epäillään myös Rikoslain 17 luvun järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta.