Oy Terästö Ltd
etusivu
asema
Jch
Kuvagalleria
Ilmoitukset
Yhteystiedot
reuna
asema
reuna





Jukka Terästö
Jukka Terästö

Lisänä video

ELVIS IN THE CHURCH

Jukka Terästö

Tampereen Finlaysonin kirkko osoittautui aivan liian pieneksi, kun Elvis-imitaattorina mainetta saavuttanut Juha Leppänen, taiteilijanimeltään Aron, esiintyi orkestereineen. Veikkaanpa että mahtava Kalevan kirkkokin olisi täyttynyt.

Tapahtumien Yön yleisötilaisuuksiin kuulunut Elvis in the Church -show ei ollut perinteinen hartaustilaisuus vaan paremminkin raikas ja koskettava musikaalinen ilta, jossa toki oli myös gospeleita mukana.

Elviksen legendaarinen ”You gave Me A Mountain” sai Aronilta arvoisensa tulkinnan. Solistin ääni kantoi hyvin korkeatkin osuudet ja Cool Company -bändin kitaralla, bassolla, rummuilla ja kosketinsoittimella toteuttama säestys riitti mainiosti mehevään lopputulokseen. Myös yleisö arvosti esitystä raikuvin aplodein.

Miten Elvis-kappaleet sitten sopivat kirkkoon? Mielestäni oikein hyvin. Sen on osoittanut jo monta hienoa Elvis-messua eri puolilla Suomea vetänyt Konneveden kuuluisa kanttori Alexi Juhanpelto kumppaneineen.

(Artikkeli on vuodelta 2011. Video on nyt isommassa formaatissa.)

Teksti ja kuvat Jukka Terästö

Jukka Terästö