etusivu
asema
Jch
Kuvagalleria
Ilmoitukset
Yhteystiedot
reuna
asema
reuna





Jukka Terästö

30.04.2015

NAINEN SURMASI AVOMIEHENSÄ TALJAJOUSELLA

Jukka Terästö

29-vuotiaan muuramelaisnaisen epäillään ampuneen tiistaina 21.4.2015 taljajousella liikuntarajoitteista avomiestään perheen omakotitalossa Muuramen Isolahdessa. 38-vuotias uhri olisi todennäköisesti voitu pelastaa, mikäli hän olisi päässyt ajoissa hoitoon. Nainen soitti hälytyskeskukseen kuitenkin vasta seuraavana aamuna klo 10.00 jälkeen, jolloin mitään miehen pelastamiseksi ei enää ollut tehtävissä. Mies oli todennäköisesti kuollut keskiviikon aikana.

Ampumista oli edeltänyt useita viikkoja jatkuneet erimielisyydet, jotka tapahtumapäivänä kärjistyivät. On mahdollista, että päihteillä on ollut oma osuutensa tapahtumiin. Toistaiseksi tutkinnassa ei ole ilmennyt ulkopuolisia henkilöitä, jotka olisivat olleet tapahtuma-aikaan paikalla tai käyneet perheen asunnossa ennen kuin sinne on soitettu apua.

Nainen on myöntänyt teon ja hänet vangittiin 24.4.2015 todennäköisin syin taposta epäiltynä.

Poliisi jatkaa tapahtumien kulun ja ampumiseen johtaneiden syiden selvittämistä ja pyytää kaikkia niitä henkilöitä, joilla on mahdollisesti asiaa valaisevia tietoja tai havaintoja tai jotka ovat 21.-22.4.2015 olleet yhteydessä pariskuntaan, ottamaan yhteyttä suoraan asian tutkijoihin, p. 0504560471.