etusivu
asema
Jch
Kuvagalleria
Ilmoitukset
Yhteystiedot
reuna
asema
reuna





Jukka Terästö

05.11.2015

RAISA RÄISÄSEN KATOAMISESTA UUTTA TIETOA

Jukka Terästö

Tampereella 16.10.1999 kadonneen Raisa Räisäsen tapauksen tutkinnassa on ilmaantunut uusi todistaja. Tamperelainen taksinkuljettaja on ilmoittanut ottaneensa kyytiin Tampereen keskustasta 16.-17.10.1999 välisenä yönä Raisa Räisäsen tuntomerkkeihin sopivan nuoren naisen.

Hänen seurassaan oli tummahiuksinen, syntyperältään eteläeurooppalaista tai esimerkiksi turkkilaista muistuttava mies, jonka ikää oli vaikea arvioida. Mies on ollut pituudeltaan naista lyhyempi.

Taksinkuljettaja kuljetti heidät miehen antaman osoitteen perusteella osoitteeseen Multiojankatu 28. Osoite on Tampereen eteläosassa Helsingin suuntaan noin yhdeksän kilometriä keskustasta. Alueella on kolme isompaa kerrostalokokonaisuutta osoitteissa Multiojankatu 28,30 ja 32.

Keskusrikospoliisi pyytää tämän vihjeen perusteella kaikkia mahdollisia tietoja, jotka voisivat liittyä näihin henkilöihin. Varsinkin alueella asuneet tai oleskelleet, tuntomerkkeihin sopivat mieshenkilöt, kiinnostavat tutkijoita.

Tiedot voi ilmoittaa puhelinnumeroihin 050 3378829 ja 0400 973 471,sähköpostiin rikosvihje.krp@poliisi.fi tai lähimmälle poliisilaitokselle.

Raisa Räisäsen tuntomerkit:

- ikä 16-vuotta
- pituus 175 cm
- vartalo urheilullinen ja hoikka
- hiukset puolipitkät ja punaruskeat
- vahvat piilolinssit

Vaatetus:

- musta lyhyt puolihame
- punainen olkaintoppi
- samettinen lyhythihainen musta paitapusero
- musta blazer
- sandaalimalliset korkokengät (korko 10 cm)

Jukka Terästö