etusivu
asema
Jch
Kuvagalleria
Ilmoitukset
Yhteystiedot
reuna
asema
reuna





Jukka Terästö

09.11.2017

ALASTON RIEKKUJA VIETIIN PUTKAAN RAUHOITTUMAAN

Jukka Terästö

Tiistaina vähän ennen kello 18:aa Salon ydinkeskustassa sattui välikohtaus, jonka yhteydessä salolainen mieshenkilö päihtyneenä mm. aiheutti autoille vahinkoa. Hätäkeskukseen oli tullut ilmoitus miehestä, joka housut nilkoissa potkii autoja.

Kyseinen mies oli juuri poistettu häiriökäyttäytymisen vuoksi anniskelupaikasta. Välittömästi poistamisen jälkeen mies oli potkaissut lommon Rummunlyöjänkadulla pysäköitynä olleen auton kylkeen.

Tästä mies oli jatkanut Helsingintielle ja ja jäänyt hetkeksi "esiintymään" sukuelimet paljaana läheisen kahvilan ikkunoiden edustalle. Kahvilassa oli tapahtumahetkellä asiakkaita.

Tämä ei kuitenkaan ollut miehelle ilmeisesti vielä riittänyt, vaan hän oli, varustuksensa edelleen paljaana, siirtynyt kävelemään keskelle Helsingintietä, jolloin ajoneuvoliikenne oli joutunut väistelemään miestä.

Yhden auton kuljettajan jouduttua pysäyttämään miehen takia, mies oli hypännyt samantien auton konepellille. Auton konepelti ja tuulilasi vahingoittuivat tilanteessa. Mies jouduttiin kuljettamaan tilanteen rauhoittamiseksi poliisiasemalle.

Jukka Terästö