etusivu
asema
Jch
Kuvagalleria
Ilmoitukset
Yhteystiedot
reuna
asema
reuna





Jukka Terästö
Jukka Terästö
Jukka Terästö

Lisänä video

PYHÄN AGNEKSEN KIRKKO

Jukka Terästö

Katolisen kirkon kunnioittamat pyhimykset ovat jääneet valtaosalle tämän päivän luterilaisista suomalaisista melko vieraiksi, vaikka vielä keskiajalla heitä tunnettiin ja kunnioitettiin suuresti.

Monilla vanhoilla kirkoillamme onkin yhä oma nimikkopyhimyksensä. Harva suomalainen on kuitenkaan edes kuullut Pyhästä Agneksesta, joka kärsi kristittyjen vainoissa marttyyrikuoleman vuonna 305 Roomassa. Pyhä Agnes on lasten, neitsyiden ja puutarhurien suojeluspyhimys.

Perimätiedon mukaan kaunis, mutta vielä hyvin nuori Agnes torjui lukuisat kosijansa. Heihin kuulunut aatelinen nuorukainen ei ollut rukkasia hyväksynyt, vaan yritti pakottaa tytön puolisokseen paljastamalla viranomaisille hänen olevan kristitty.

Agnes ei kuitenkaan taipunut edes tuomioistuimessakaan, vaan sanoi olevansa yksinomaan Kristuksen morsian. Rangaistus oli julma: vain 12-vuotias Agnes suljettiin ilotaloon.

Asiakkaat eivät kuitenkaan tohtineet koskea kauniiseen tyttöön, vaan kunnioittivat hänen koskemattomuuttaan. Kun eräs nuorukainen oli yrittänyt lähestyä Agnesta, hän oli sokeutunut ja kaatunut kouristuksia saaden lattialle.

Lopulta tyttö vietiin stadionille ja poltettiin julkisesti roviolla. Paikalle missä hän kohtasi tyynesti kuoleman rakennettiin jo 800-luvulla Agnekselle pyhitetty kirkko. Se purettiin 400 vuotta myöhemmin, kun paavi Callixtus II rakennutti paikalle uuden kirkon.

Kului jälleen 400 vuotta, kun silloinen paavi rakennutti nykyisen kirkon, joka vihittiin käyttöön vuonna 1672. San´t Agnese in Agone on yksi Rooman kauneimmista ja vaikuttavimmista kirkoista. Kirkon koristeluissa esiintyy erityisesti kyyhky, Pyhän Hengen vertauskuva. Kirkon edustalla on yksi Rooman viehättävimmistä aukioista, Piazza Navona.

Pyhän Agneksen kovasta kohtalosta ovat kirjoittaneet hyvin monet kirkkoisät, mutta myös meille tutumpi ruotsalainen Pyhä Birgitta näki myöhemmin 1300-luvulla ilmestyksiä, joissa Pyhä Agnes yhdessä Neitsyt Marian kanssa opetti hänelle italiaa.

Kuinka luotettavia kaikki Agnekseen liittyvät joskus ristiriitaisetkin kirjoitukset ovat, jää arvoitukseksi, mutta hänen marttyyrikuolemaansa pidetään todellisena tapahtumana.

Agneksen nimen arvellaan juontavan alkunsa puhtauteen ja siveyteen viittaavaan kreikankielen hagne-sanaan ja latinankielen lampaaseen viittaavaan angus-sanaan. Pyhän Agneksen muistopäivää vietetään 21.1.

Teksti ja kuvat Jukka Terästö