etusivu
asema
Jch
Kuvagalleria
Ilmoitukset
Yhteystiedot
reuna
asema
reuna





Jukka Terästö

12.04.2012

MURHATUOMION ISTUNUT MURHASI HETI VAPAUDUTTUAAN

Jukka Terästö

Pääsiäisviikolla Kuopion keskustassa, Minna Canthinkatu 32:ssa olevassa yksityisasunnossa tapahtuneen murhan esitutkinta on edennyt ja tapahtumien kulkua on kuulusteluissa saatu selvitettyä.

Kuopiolainen 47 -vuotias mies on kuulusteluissa tunnustanut teon ja myöntänyt lyöneensä uhria mm. rautaputkella ja teräaseella.

Kaksi muuta vangittuna olevaa epäiltyä ovat myös omalta osaltaan selvittäneet, mitä tapahtumayönä ja siitä seuraavina päivinä on tapahtunut.

Poliisi jatkaa edelleen esitutkintaa, jossa pyritään aukottomasti selvittämään, mitä kukin epäilty on henkirikokseen liittyen ja sen jälkeen tehnyt tai jättänyt tekemättä.

Asiassa on nostettava syyte 15.6.2012 mennessä.

Teon tunnustanut mies on entinen elinkautisvanki ja hänet on tuomittu murhasta vuonna 1990, hän on vapautunut vankilasta 1.3.2012.

Poliisi on noudattanut esitutkintalain hienotunteisuus- ja objektiivisuusperiaatteita, eikä ole tuonut epäillyn taustoja tämän vuoksi aiemmin julkisuuteen, ennen kuin kyseisen henkilön osuus tekoon on varmistunut.