etusivu
asema
Jch
Kuvagalleria
Ilmoitukset
Yhteystiedot
reuna
asema
reuna





Jukka Terästö

15.05.2012

SIWAN RYÖSTÄJISTÄ VALVONTAKAMERAKUVAA

Jukka Terästö

Tampereella Hikivuorenkadulla ryöstettiin Siwa lauantaina 12.05.2012 klo 21.45 aikaan. Kukaan ei loukkaantunut ryöstössä. Syylliseksi epäillyt uhkasivat henkilökuntaa ja saivat mukaansa pienehkön summan rahaa. Aseita ei ollut näkyvissä, mutta henkilökunnalle syntyi käsitys siitä, että epäillyt olivat aseistautuneita.

Epäiltyjen tuntomerkit: Molempien pituus noin 175 cm, toisella beige huppari ja toisella tummempi ehkä hieman vihertävä. Molemmilla oli jalassa college-tyyppiset housut; toisella tummat ja toisella vaaleat. Molemmilla oli tummat pipot päässä. Toisella tekijöistä on leukaparta ja toisella ns. pujoparta. Molempien ruumiinrakenne on hoikka ja iältään he ovat oletettavasti alle 25-vuotiaita.

Tekoon syylliseksi epäillyt tallentuivat liikkeen videokameran kuviin. Oheisesta kuvasta tuntomerkit ilmenevät tarkemmin. Poliisi pyytää yleisön vihjeitä kuvassa näkyvistä nuorista miehistä. Vihjeet voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen pitkakestoinen.pirkanmaa@poliisi.fi tai soittaa virka-aikana numeroon 050-313 7391 taikka tutkinnanjohtajalle numeroon 050-399 8181

Jukka Terästö