etusivu
asema
Jch
Kuvagalleria
Ilmoitukset
Yhteystiedot
reuna
asema
reuna





Jukka Terästö

18.05.2012

HÄIRITSEVÄÄ KATUKAUPUSTELUA

Jukka Terästö

Päijät-Hämeen poliisilaitos on kuluvan viikon aikana saanut useampia ilmoituksia häiritsevästä katukaupustelusta Lahden ja Hollolan alueella.

Autolla liikkuvat katukauppiaat ovat poliisille tulleiden ilmoitusten mukaan tyrkyttäneet ihmisille ostettavaksi ainakin kiikareita. Viimeisin ilmoitus asiasta tuli tänään Hollolan Terveystieltä.

Tällä viikolla poliisi ei ole vielä päässyt puhuttamaan kauppiaita, mutta tuntomerkkien ja toimintatavan perusteella heidän epäillään olevan peräisin Romanian alueelta. Päijät-Hämeen alueella on liikkunut vastaavia kaupusteluryhmiä aiempinakin kesinä.

Poliisille tulleiden ilmoitusten mukaan kaupustelu on paikoin ollut hyvin aktiivista ja jopa häiritsevää. Tyypillisesti kaupustelijat häipyvät paikalta nopeasti ennen poliisin paikalle tuloa.

Poliisi puuttuu katukaupusteluun, jos se häiritsee yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Päijät-Hämeen poliisilaitos kehottaa ihmisiä välttämään asiointia katukauppiaiden kanssa ja ilmoittamaan häiritsevästä kaupustelusta hätäkeskukseen, josta paikalle lähetetään lähin vapaana oleva poliisipartio.